Fanisivulle, toisin kuin ryhmiin (lue näiden eroista lisää), on mahdollista lisätä omia välilehtiä mm. valokuville, videoille ja asennettaville ohjelmille. Välilehtiin on mahdollista lisätä myös täysin omaa, itse muokattua sisältöä. Oman välilehden voi halutessaan asettaa käyttäjille ensimmäisenä näkyväksi välilehdeksi perinteisen seinän sijasta.

Näin teet oman välilehden

Tarvitset aivan aluksi Static FBML-nimisen ohjelman. Asenna ohjelma fanisivullesi (Add to my Page).

Nyt ohjelma näkyy listattuna, kun muokaat sivuasi (fanisivulta “Edit Page”).

Muokataksesi omaa välilehteäsi, valitse “Edit”. Esiintulevassa näkymässä voit valita välilehdelle nimen ja FBML-kohtaan tulee välilehden sisältö.

Sisällöksi voit kirjoittaa HTML:ää, CSS:ää, javascriptiä ja Facebookin omaa FBML-koodia. Alkuunpääsemiseksi voit kokeilla seuraavaa:

Tämä lisää välilehden alkuun otsikon, lyhyen tekstikappaleen ja kommentointimahdollisuuden. Lopputulos näyttää tältä (klikkaa kuvaa suuremmaksi):

Oletusvälilehti

Voit muuttaa ensimmäisenä näkyvää välilehteä muokkaamalla sivun asetuksia kohdasta “Wall settings”. Kohdassa “Default landing tab for everyone else” voit valita pudotusvalikosta juuri luodun oman välilehden.

Esimerkkejä välilehdistä

• Porkkanamafia – Tein tälle tosin ihan oman ohjelmansa, mutta periaate on sama.
• Zento Oy
• Gemilo Ltd
• Pepsi
• Pepsin “become a fan”-välilehti

Tilastointi

Muista myös lisätä esim. Google Analytics seurantakoodi välilehdellesi, jotta saisit tietää käyttäjämääristä. Koodille on myös oma FBML-taginsa.

Mene sinne.

Liettuassa sama arpa ei näin suomalaisittain maksakaan enää paljonkaan, jolloin minunlainenkin uhkapelinyhverö voi ostaa pienen palan jänskätystä! Vaikka monta arpaa kerralla! Iih!

Näin taas huijaantuu seikkailijaparka käyttämään enemmän rahaa kuluttamalla enemmän, kuin muuten tekisi.

Minulle aina välilla naureskellaan kun vertailen jossain Ukrainassa hintoja keskenään (se on maa jossa tupakka-aski maksaa jotain päälle 0,30€). Juu, ei muutamalla hrivnalla suurta käytännön merkitystä olekaan. Se ikävä rikkaanaolemisen tunne ja sen epäreiluus vain hälvenee mielestä edes hetkeksi, kun käyttäytyy maassa maan tavalla.

No, Berliinin paarautatieasemalla (kun siella satuin olemaan) heitin randomilla lipunmyyjalle; koskas lahtis seuraava juna lahimpaan Puolalaiseen kaupunkiin? Tunnin paasta lahti ja siella sita sitten Szczecinissa oltiin illalla muutaman tunnin (ja kalliin saksalaisen junan jalkeen). Jumissa sikali ettei jarkevia yhteyksia mihinkaan suuntaan tuntunut liikkuvan, mutta se johtui vain siita ettei lipunmyyjat siella (Puolan seitsemanneksi suurin kaupunki kuitenkin hei, joku roti) puhuneet englantia ja halusivat vain paasta hipista nopeasti eroon. Seuraavanakaan ei lippua Liettuaan loytynyt, eika oikein mitaan muutakaan jarkevaa kansainvalisten tiskien myyjilta. Oijjoijoi oi! Litwa! Oli jarkevin vastaus josta jotain ymmarsin, kun tiedustelin etta miten paasisin Liettuaan.

Otin taas random-asenteen kayttoon ja katselin tovin mahdollisuuksia aikataulunaytolta. Varsovaan lahtisi kivaan aikaan joku juna. Sinne!

Olen nyt oppinut muutamia juttuja Puolan junista niissa yhteensa jotain 15 tuntia istuttuani. Ensinnakaan lammitys ei ihan aina toimi kaikissa junissa. Sitten on talvella aika kylma istua kuusi tuntia paikoillaan. Onneksi ravintolavaunusta saa halpaa kuumaa soppaa. Toisekseen ilmeisesti lahes kaikki junat pysahtyvat valtaosalla asemia, eivatka ne nyt muutenkaan kovin nopeasti eteenpain puksuta. Voin vain kuvitella miten hauskaa on istua kesalla halki Puolan kulkevassa junassa 10 tuntia ilman ilmastointia.

Sama homma oli Romaniassa viime kesana: liftaamalla paasee kolme kertaa nopeammin ja autot ovat ilmastoituja. Rahaahan siina nyt ei taas paljoakaan saasta, eika junalla liikkuminen kallista ole Puolassakaan. Saksassa sita kannattaa valtella. Niin ja Suomessa tietty.

Sitten junat ovat siita hauskaa mallia, etta ne ovat tayna koppeja, joissa on n. 8 istumapaikkaa toisiaan vastakkain. Varsinkin Varsovan asemalla on sitten aika ryysis, kun ihmiset haluavat ensimmaisena reissuporukalleen omat kopit ja muutenkin parhaille paikoille. Jos valttamatta haluat ikkunan viereen, niin ole todella valmiina ja vahan royhkeakin (niin ne on ne mammat muksujensakin kanssa). Se hyva puoli naissa koppijunissa on, etta penkit ovat tarpeeksi pitkia nukkumiseen, jos vain on tarpeeksi tyhjaa.

Varsovasta ei voine paljoa sanoa tassa. Ehka etta hauskaahan siella aina on. Rumahko jattikaupunki pilvenpiirtajineen, mutta ihmiset! Hienoja ihmisia! Time Cafe on sita paitsi ihan paras baari.

Nyt olen Liettuassa, Vilnassa hetken. Seuraavaksi liikahdan kohti Suomea, ilmeisesti nyt sitten ennen torstaita jopa.

Schützt unsere Umwelt! (säästä ympäristöä) -kassi

Olen jotenkin taas muistanut henkilökohtaisen matkustamisen tyylini. Ei tarkkoja suunnitelmia eikä suinpäin nähtävyyksien perässä juoksemista. Kas tuolla on pala muuria ja tulla tuo tikku ja se pallo siinä. Ihan kiva siis nähdä nuo ohimennen, mutta ei itseistarkoitus. Vaan it’s all ’bout people. CouchSurfingin käyttäminen auttaa toki paljon. Toisaalta saksalainen kulttuuri ei koskaan ole ollut minulle mikään mysteeri, verrattaen vaikkapa ukrainalaiseen tai japanilaiseen mielenlaatuun tutustumiseen. Siihen pääsee siis helposti sisään, joskaan kaikki ei ole aivan niin ihmeellistä kuin itselleen vieraammissa ympyröissä.

Shoppaillut olen jotenkin ylipaljon. Uusia kenkiä ostaessa (edelliset levahtaa kohta kadulle) ostoskeskuksessa soi Madonnan Material girl. Yeeaah. Toisaalta kirpputorien koluaminen on aivan upea elämys verrattuna Tampereen tunkkaisiin ja ylihintaisiin loukkoihin, joissa pöydät pursuavat vain kulahtanutta H&M:ää.

Mauerpark kirppis, Berlin

Kannattaa suunnata vaikkapa Mauerparkiin (wall park), joskin kesäaikaan kokemus on varmasti kiireettömämpi. Nyt oli päästävä äkkiä heti pois varpaiden jäädyttyä. Myyjiäkin on varmaan pakkasilla vähemmän. Sama koskee turkkilaisten pyörittämää myyntikojualuetta eteläisessä Kreuzbergissä.

Kahviloista huipuin on ollut Cafe Morgenrot, jonka vegaanibrunssi maistui vasemmistolaiselta ja punkilta. Käykää niin näette mitä tarkoitan.

Spree park, hylätty huvipuisto

Tämä on niitä kaupunkeja, joihin ei viikkokaan riitä. Kannattaakin siis keskittyä pienempiin alueisiin, kuin että ottaisi koko kaupunkia haltuun. Pääsääntöisesti lienee selvää, ettei länteen kannata suunnata, vaan koluta ensin näitä itäisempiä kortteleita. Toki, jos lasisten talojen arkitehtuuri kiinnostaa niin siitä vain! Mitään jännää sieltä ei kuitenkaan löytyne.

Huomenna menen johonkin. En tiedä vielä tarkoittaako se Puolaa, Tanskaa vai mitä. Ehkä Rostockista lautalla Suomeen? Huomenna sen näkee!

Vuodet niin kulkee, ne paljon pois sulkee… Löysin äsken vanhan lipun Nalle Puh -kirjan välistä, jota luin junamatkalla Turkuun kesäkuussa 2005. Lipussa lukee “Siviilipalv.mies kortti esit.” ja se oli viimeinen palveluspäiväni. Ostin matkakeskukselle kävellessäni Jyväskylän torinkulman kukkakaupasta keltaisia kehäkukkia kimpun. Viikko oli kukkakaupan viimeinen.

Turussa oli yli +20 °C lämmintä, mutta Aurajokea pitkin nouseva kova tuuli viilensi paljaat käsivarret ja tanssitti picnic-liinan nurkkia Turun tuomiokirkon puistossa.

Tänään on -20 °C pakkasta, mutta olen varsin onnellisella tuulella.

• Yksittäispakatut banaanit – eikös banaani ole jo ihan luonnostaan “yksittäispakattu”?
• Silitysvesi
• Kaupasta ostetut (pakastamista vaativat) jääpalat
• Nykyinen pullonpalautusjärjestelmä
• Pullovesi useimmissa maissa

Tyhmä ei aina ole pelkästään se joka maksaa, vaan myös se joka pyytää. Joku vastuu yhteiskunnallakin jäteasioissa. Tuleekos vielä jotain muuta mieleen?

Sitten vielä kuvia muoviin kuolleista albatrosseista. Sinänsä ihan kauniita.

Tasan neljä vuotta sitten aloitin kauniiden lauseiden keräämisen Lainattuja lauseita -sivulle. Se on tasaisesti säilynyt yhtenä suosituimmista sivuistani.

Internet on muuttunut siinä välissä paljon. Ensin tulivat IRC-galleria (2000) ja blogit (2002-2003). Sitten myöhemmin kaikki haksahtivat kerrasta facebookiin (2007) ja se marmatus yksityisasioiden levittelystä internetissä muutti säveltään. Nyt kaikki näkyivät omalla nimellään, eivätkä hassun hauskoilla nimimerkeillä.

Nyt olen taas ollut tovin hiljaa. Seikkailin ympäriinsä ja olen muuttanut elämääni taas piirun verran enemmän sellaiseksi, kuin tuntuu paremmalta. Sellainen ei ole koskaan ollut varsinkaan minulle erityisen hellppoa, vaan vaatii kaikenlaisten raja-aitojen kaatamista. Olen joskus kuin Itä-Saksa, joka sensuroi itseään ja jossa erilaiset maailmankuvat nykyään kukkivat vapaana. Itä-Saksa ei koskaan radikalisoitunut vaan kaatoi lopulta muurinsa ja muuttui ihan yhteiskuntakelpoiseksi tapaukseksi. Siitäkin on nyt tasan 20 vuotta. Menen luultavasti tammikuussa ensimmäistä kertaa ikinä käymään Berliinissä. Se on ihana, sanovat.

Tätä uutta versiota pohdin ja rakentelin yli vuoden; sen ensimmäiset vedokset ovat lokakuulta 2008. Välissä pystytin wanderlust -nimisen matkablogin, lähinnä seikkailutarinoiden säilömiseen. Nyt muutan sen englanninkieliseksi, koska suurin osa suomenkieltä ymmärtämättömistä ystävistäni liittyvät joka tapauksessa seikkailuihini Suomen ulkopuolella. Lisäksi opiskelen nykyään englanniksi ja tarvitsen harjoitusta kirjoitettuun englantiin. Viikonloppuisin sentäs saan puhua lähinnä Suomea.

Portfolio on vielä poissa linjoilta, mutta duunaan sen nyt seuraavaksi. Siihen tuskin vuotta menee.

Linja-autossa on tunnelmaa, Pärnu-Tallinna

Pärnusta sain sitten yhden hienoimmista liftikyydeistäni ikinä. Kohdalleni kurvasi paikallisliikennebussi. Mitäs hittoa? Kyydissä istui kuskina Gdanskissa Puolassa nykyään asuva ruotsalainen nainen. Bussi oli uusi ja matkalla tehtaalta Tallinnaan paikallisliikenteen ajokiksi. Penkit olivat vielä muoveissa.

Yhteistä kieltä oli vähän vaikeaa löytää oman heikon ruotsini vuoksi, mutta hienosti sitä sitten mentiin kolmea kieltä puhuen. “Tack so mycket, it was dobra travel, dziekuje! Do widzenia! Heijdo!”

Sitten jäin taas jumiin, mutta nyt vain Tallinnaan. Seuraava laiva, jossa on tilaa, lähtee vasta yhdeksältä. No Tallinna on mukava sateellakin! Tere!

Jumissa jossain Latviassa. Sataa räntää.

Näytän edelleenkin vähän roistolta, oli sumuista ja lumista. Sitten lopulta kävi juuri niinkuin arvelin päivän alussa käyvänkin: jäin jumiin rajalle. Ulkona sataa vettä kaatamalla, mutta onneksi löysin Salacgrīvasta hotellin, joka tosin oli hinnoiltaan ihan liian kallis. Toiseksi onneksi onnistuin tinkimään hinnan alle puoleen lopullisesta, vaikka tiskin toisella puolella osattiin vain latviaa, venäjää ja saksaa. Onnistuisikohan Suomessa?

Joskus näin. Lähdin ajoissa juuri tämän vuoksi, nyt on vielä huominen aikaa päätyä Tallinnaan ja Helsinkiin. Tampereelle voi kruisailla vaikka junalla. Väsynyt hippi on nyt ihan tyytyväinen hotellilukaaliin.

ManGo heittää keikkaa Riikassa, Latviassa

Eilisestä tuli pomppimispäivä. Alkuillasta kävin moikkaamssa Puolassa tapaamaani Latvialaista jonkinlaisella lukiotason taidekoululla. Siellä oli skidien disko menossa ja kaverin bändi soitti akustisilla (vahvistettua tosin) skata. Pompiti pompiti teinien kanssa siellä. Myöhemmin yöllä parin rauhallisemman baarin jälkeen space dogissa soitettiin ehkä huonointa kasarimusaa ikänä, mutta meno oli hyvä. Seuran latvialaiset tosin oli jääneet matkasta edellisen baarin jälkeen, joten loppuilta meni taas lähinnä australialaisten kanssa.

Riika on täynä australialaisia ja suomalaisia.

Stockan hullut päivät Riikassa

Näiden lisäksi eilinen päivä meni pitkälti suomea kuunnelessa. Hostellilla tuntuisi olevan paljon suomalaisia. Eikä minulla mitään erityistä tarvetta ole suomalaisille täällä jutella. Sitä varten voin pysyä Suomessakin. Lounaspaikalla ja sen jälkeisessä kahvilassa molemmissa vieressä istui suomalainen seurue. Myöhemmin kadulla on muutamaankin otteeseen mennyt suomea puhuvia ohitse. Halvat lennot Riikaan…

Varsinaisten latvialaisten kyytiinkään en ole vielä kertaakaan liftannut! Eilen illalla sentäs tapasin useita latvialaisia baarissa, jossa pyörähdin. Seurueemme oli varsin monikansallinen: USAlaisia, australialaisia, meksikolainen ja taisi siellä pari brittiäkin pyörähtää.

Tampereella hyppäsin lopulta junaan. Tunnin viinikan kaoottisessa risteyksessä räntäsateessa ja kylmässä tuulessa liftattuani kyllästyin siihen touhuun ja kiireeseen. Halusin yöksi Tallinnaan ja minulla oli viimeinen laiva napattavana.

Aamupäivällä liftipaikalle etsiytyminen bussilla sujui jo ihan rutiinilla. Osaan pikkuhiljaa liikkua Tallinnassa ilman karttaa.

Näytän varmaan liian korstolta liftaamiseen mustan talvitakin ja muutenkin tumman vaatetuksen vuoksi. Se symppis punateepaitainen ja kesäinen heppu vetoaa varmasti ihan eri tavalla, kuin tällainen syysmörkö pimeydessä. Kyydit antoivat usein odotututtaa itseään. Eteenpäin kuitenkin pääsin ja aina kuskit puhuivat Suomea. Kaikki ovat olleet Suomessa töissä joskus.

Latvian rajan tuntumassa matkani jumahti täysin. Kahden tunnin hyisen liftaamisen jälkeen laskeutui pimeä. Liftasin huoltoaseman (24h) ja hotellin mainoskyltin vierellä katulamppujen valossa, joten aivan huono asetelma ei ollut. Telttaahan minulla ei ole, eikä näin kylmän kelin makuupussiakaan. Ajattelin jo painella hotellille, kun tapasinkin kolme virolaista roadtrippaajaa matkalla Amsterdamiin. Lopulta pääsin Riikaan tässä rattoisassa seurassa. Tuut meidän mukaan Hollantiin! Viikon päästä takasi Ruotsin kautta! Ei huono idis!

Vaan ei, halusin nyt Riikaan. Pojat oli matkalla juomaan, polttamaan ja etsimään naisia. Kaksi uljaasta roadtrip-kolmikosta alkoivat olla jo Riikan kohdalla niin tuiterissa viskistä, etteivät oikein osanneet navigoida oikeaan suuntaan. Yritin kovasti ohjeistaa suuntaa Liettuaan ja Puolaan, mutta lopulta tästä huolimatta kun tiemme erkanivat, lähtivät jätkät Jurmalaan ja kohti Venäjää. Nägemist vaa!

Kun hyppäsin roadtrippaajien autosta ulos, olin 20km päässä keskustasta Riikan ohitustiellä. Pimeässä, kylmässä ja kello oli yli yhdeksän.

Menin juttelemaan autoaan korjaavalle venäläiselle mieskolmikolle (yli puolet riikalaisista ja 27% maan kansalaisista on venäläisiä). Työnsimme yhdessä auton liikkeelle ja sain kyydin keskustaan. Vanhassa kaupungissa painelin suoraan ensimmäiseen näkemääni hostelliin (vain 6 euroa yö!). Nyt vain hetki, niin väsynyt ja ruokittu matkaaja uinahtaa.

Hostellin rappukäytävässä kuuluu suomalaisen naisseurueen puhetta…

Blogi alleviivaa hyvin sitä, kuinka maahan ja kulttuuriin todella pääsee sisään vasta kun maassa viettää useita kertoja pitkiä aikoja. Suomesta käsin voi aina kuvitella ja lueskella muiden tarinoita, mutta itse sinne on mentävä ja nähtävä, jotta todella ymmärtää.

Myrsky jossain Latviassa

Vesisade kasteli Latviassa

Koska Latvia jäi vähän niinkuin näkemättä viimeksi, pitänee vielä siis mennä takaisin. Lokakuussa voisin ottaa mukaan sateenvarjon.

Ladan kyytiin liftaamista Ukrainassa

Palaan niihin tunnelmiin aina välillä ympäröiville ihmisille tarinoiden, mutta suunnittelen myös jo tulevia seikkailuja. Niistä lisää sitten tuonnemmassa.

Puolassa minut noukki illalla kyytiinsä nuori ikkunankorjaajamiekkonen. “Missäs nukut muutes?” – “No onhan mulla toi teltta tossa…” – “Eikun! Tulet minun luokse, äippämuori tekee mainiota ruokaa!”

Itä-Euroopan maiden väliset eroavaisuudet pomppivat silmille nyt, kun olen kulkenut pohjoisesta etelään, lännestä itään ja takaisin pohjoiseen. Toisin kuin reissun alkupuolella, näyttäytyivät itä-Puolan tiet nyt varsin mainioina.

Myös ihmisten mentaliteetissa on eroja, tietysti; sodat ja Venäjän teot. Puola käytännössä murskaantui sodissa Venäjän ja Saksan välille ja Puolalaiset taistelivat vastaan. Monet muut maat antautuivat ja yhä ihmisten puheista huomaa, kuinka ylpeitä Puolalaiset ovat maastaan. Tahtotila teiden ja talouden rakentamiseksi on juuri nyt valtava. Jos jostakin, niin teillä mitataan Puolalaisen rekkamiehen ylpeys. Yleisin puheenaihe rekkamiesten kanssa Puolassa; millaiset tiet ovat Suomessa ja eri paikoissa itä-Euroopassa. Päivittelyä pohjois- ja itä-Puolan teistä ja minä kehun niitä ja vertaan pohjoiseen Romaniaan.

Ihmiset täällä eivät liiku kovin paljoa maiden välillä, joten kuvitelmat naapurimaan hurjuudesta, vaarallisuudesta ja köyhyydestä ovat yleensä liioiteltuja. Kaikilla meillä on omat mielikuvamme Venäjästä – monet puhuvat – mutta kuka siellä on oikeasti käynyt? Pietaria pidemmällä? Edes Moskovassa? Millaisia ihmiset ovat Kazastanin rajaseuduilla?

Olen nyt Vilnassa, Liettuassa kaksi päivää. Pidän tästä kaupungista kovasti ja tutustun jatkuvasti uusiin, mainioihin ihmisiin.

Mua jännittää tulla takaisin Suomeen.

Enää 500km Tallinnaan ja sieltä kaksi tuntia lautalla Helsinkiin. Liikun väliä Helsinki-Tampere-Jyväskylä edestakaisin ensi viikon keskiviikkoon asti, mutten vielä tiedä aikatauluja. Kyllä mä kaikkia kuitenkin tuun moikkaamaan. Sen jälkeen täytyy totutella fiilikseen, ettei ole aikaa olla liikkeellä ja vaipua ajatuksiin maaseutua katsellen, kun rekka etenee eikä ole yhteistä kieltä. Hyvä kun kiittää osaa.

Ukraina, Romania ja monet valtiot täällä päin ovat läpensä korruptoituneita. Kaikki, joilla on valtaa tehdä mitään, käyttävät valtaansa väärin. Jos omistat vaikkapa kaupan, maksat poliisille, palokunnalle ja muille tarkastajille lahjuksia. Muutoin aivan takuulla löytyisi jotain huomautettavaa. Ukraina on sen kaltainen maa, että kaikki on hieman rempsallaan, kaikesta voisi huomauttaa. (Varsinkin poliisin huonokuntoisista ladoista.)

Veronkierto on yleistä. Autoon sinulla tuskin olisi koskaan varaa, jos maksaisit rehdisti kaikki verosi kunnolla valtiolle. Miksi maksaisitkaan? Valtio ei anna mitään takaisin. Täällä koulutus ja terveydenhuolto maksaa.

Ollaksesi politiikassa mukana, sinun täytyy olla todella häijy heppu. Poliisi voi olla hieman korruptoitunut, mutta poliitikkojen lahjonta tarvitsisi jonkin ihan oman, häijymän sanansa.

Sellainen maailma.

Lopulta tapasin tien varrella Nazarin, ukrainalaisen liftarimiekkosen, joka oli suuntaamassa länsi-Ukrainaan satoja kilometrejä samaan suuntaan kuin minäkin. Kuitenkin kävi niin, että pääsimme vain muutamia kymmeniä kilometrejä Odessasta Kiovan suuntaan. Yöllinen tähtitaivas, teltta ja pussimuonaa kaasukeittimellä. Liftaustarinoita! Paljon!

Seuraavana päivänä liftaus onnistui hieman paremmin; yli 900 kilometriä yhden päivän aikana ja perille päästiin yhdeltä yöllä. Majoituttiin Nazarin vanhempien luokse ja ah, Ukrainalaista perinneruokaa, grillailua ja rentoilua! Jäin tänne päiväksi pyykkäämään, siistimään kamoja ja ihan vain keräämään voimia loppumatkalle. Nazarin kanssa viihtyisi pidempäänkin, mutta alkaa tulla kiire Suomeen.