Taidetta muuten vaan vai oikeasti?
Maanantai 24. Syyskuuta 2007Minulla on parhaillaan luettavana Kauko Röyhkän uusin, ”Job”. Siinä ahdistunut ja eroprosessia läpikäyvä taiteilijaparka kamppailee yhteiskunnan muutoksia vastaan.
Tarinassa boheemius taiteilijapiireissä on enää muisto vain, joidenkin mielestä se haisee seinillä vielä samalla tavalla kuin haisee tupakka baareissa tupakkalain jälkeen. Joidenkin mielestä se tuoksu ja kaikki oli ihan hyvää. Minä olen liian nuori sanomaan siihen yhtään mitään. Mutta kyllä se - tuoksu seinillä - kiinnostaa.
Kulttuuripuuhasteluissa törmää usein eri taiteentekijöiden dilemmaan itsensä esittelyssä. Kutsuisiko itseään ammattilaiseksi vai harrastelijaksi? Varsinkin apurahoja haettaessa ja esiintyvillä taiteilijoilla sitten lopulta lippujen hintoja miettiessä, asia tulee esille.
Ammattilaiseksi voi tietysti valmistua. Kun taskussa on vaikkapa muusikon (AMK) paperit, ei asiasta enää tarvitse väitellä. Entä jos harrastelija-taiteilija on arvostettu ja kykenee elättämään itsensä työllään? Edes jälkimmäistä? Apurahojen myöntäjillä on erikseen säännöstöt näihin tapauksiin.
Olipa nykytaiteilija harrastelija tai ammattilainen, on kulttuurin nykyään tuotettava nimenomaan rahaa, tehokkaasti kuin kone.
Ehkäpä Röyhkä on oikeassa, taiteen merkitys sellaisena kuin se ennen oli, on kuollut ja menestyäkseen henkilön täytyy tuntea oikeat ihmiset, tavat ja ennenkaikkea ymmärtää jotain rahasta.
