Jyväskylän tapahtumat



Ei tapahtumia...


Oletko mainostaja, tapahtumanjärjestäjä, opiskelija, valokuvaaja tai muuten vain hauskaa meininkiä ja fiksua kulttuurikanavaa etsivä tyyppi?

Otappa yhteyttä!

Musiikkikesän erikoisuus Hankasalmella

Maanantai 16. Heinäkuuta 2007

Jo 12. kertaa järjestettävä Kihveli Soikoon –festivaali on säilyttänyt paikkansa maailman ainoana monipäiväisenä skifflemusiikkitapahtumana. Hankasalmen asemalla on tänä vuonna tarjolla konserttien lisäksi ”Rajat rikki, kaikki soi”–skifflemusiikkileiriä, lasten työpajaa ja tanssiesitystä.

Festivaalin isäntäbandinä ja taiteellisena johtona toimii 20 vuoden ikään ehtinyt hankasalmelainen Werner Bros, jonka alkuperäisideasta Kihveli Soikoon syntyi.

Millaista kihvelitunnelmaa odotettavissa tänä vuonna, ”festivaalijohtajan apulainen”, Topi Puttonen?

- Loistava tietenkin! Siellä on mukana myös bluesia ja jazzia. Perjantai-ilta on enemmän bluestyyppistä ja sunnuntaina skifflejazzia. Lauantaina on taas skiffleskiffleä. Luvassa on myös lämmin ja kotoisa tunnelma sekä loistava keli, sillä olemme tilanneet aurinkoisen sään.

Kihveli soikoon
Jari Tuukkanen Makasiinin jameissa 2006

Festarin avausiltana perjantaina pääkonsertissa kuullaan swinghenkistä ”jokamiesluokan jazzia” Janhukaisten esittämänä. Levyraadin pitkäaikaiselta juontajalta, Jaakko Janhukaiselta nimen lainanneen bändin johtajana toimii paremmin sarjakuvataiteilijana tunnettu Jukka Tilsa. Toisena perjantain konsertin esiintyjänä kuullaan pitkän linjan teatteri- ja tv-mies Kari Väänästä.

Lauantaina Kihveliteltassa pääsee kokemaan Ricku Horror Show’n, joka on Riku Niemen alter egon tuotoksia.

- Kyseessä on Riku Niemen jonkin näköinen poppoo karsittuna. Luvassa on varmasti jotakin mielenkiintoista, esitys on vähän yllätys meillekin. Mutta uskon, että odotukset täyttyvät täydellisesti, Puttonen arvoi.

Lauantaina on luvassa myös kurkkulaulua, lastenkonserttia ja kahden bändin juhlat. Werner Bros juhliin 20-vuotista taivaltaan ja La Saga del Canto kymmenettä vuottaan.

Skifflemusiikkiin hurahtaneet pääsevät festivaalin yhteydessä järjestettävällä musiikkileirillä kokeilemaan pyöränpumppuhuilua, narubassoa, purkkibanjoa ja tietenkin pyykkilautaa.

Sunnuntaina aamuvirkuille on tarjolla myös kihvelikirkkoa ennen festivaalin päätöskonserttia. Millä mielellä skifflemusiikkiin perehtymättömän kannattaa saapua Hankasalmen asemalle?

- Ainakin solmiota kannattaa hieman löysätä ja ottaa rento ote. Kihveli Soikoon on vapauttava festivaali, jossa estot poistuvat, Puttonen kehuu.

Kihveli Soikoon 20.-22.7.2007
www.kihvelisoikoon.com
Teksti: Matti Koistinen
Kuva(t): Kimmo Törmä / Kihveli Soikoon 2006

Kommentoi juttua

Kommentit RSS-syötteenä

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.