Kulkuri

Kun suurin osa suomalaisista valitsee matkustuskohteeksi perinteisen Teneriffan tai Kreetan ja kärvistää vartaloaan rannoilla, jotka kuhisevat turisteja, on olemassa ihmisryhmä, joka valitsee aivan toisenlaisen lähestymistavan matkailuun. Rinkka selkään, juna tai muu kulkuväline alle ja nenä kohti vaikka Kiinaa. Aura Nousiainen on 26-vuotias mikrobiologi, ”do it yourself”-nainen ja backpacker-matkailija Helsingistä. Hän jos kuka tietää, että matkailla voi muutenkin kuin matkatoimistojen valmiiden pakettien avustuksella. Backpackerille tärkeintä on vapaus ja elämykset.

Taloudellisuuteen ja ympäristöystävällisyyteen perustuva matkailu on nostamassa päätään nykyisin. Kun vielä vuosikymmen sitten suurin osa ihmisistä valitsi kärvistää nahkaansa Teneriffan auringon alla, muiden turistien tunkiessa melkein samalle pyyhkeelle rannalla, arvostaa nykymatkailija omaa rauhaa ja ympäristöystävällisyyttä.

Backpacker haluaa nähdä mahdollisimman paljon mahdollisimman pienin kustannuksin. Lisäksi ympäristövaikutukset ovat backpackereille tärkeä pointti; lentäminen ei ole heille se ainoa tapa matkustaa. Junalla pääsee, vaikka sitten Siperian halki Kiinaan. Jos kuitenkin lentäminen on ainoa vaihtoehto, niin sitten lennetään ja pysytään paikanpäällä pidempään kuin se standardi viikko.

Rinkkaan kerätään vain kaikki tarpeellinen. Mitä pienempi rinkka, sen helpompi ja parempi sitä on liikuttaa paikasta toiseen. Sen jälkeen hypätään halvimpaan kulkuvälineeseen ja suunnataan ensimmäistä kohdetta kohti. Aika ei saa olla rajoittavana tekijänä backpackerin elämässä, sillä ennen kaikkea kysymys on vapaudesta, mahdollisuudesta avartaa maailmankuvaansa ja katsomusta koko universumiin. Terveysongelmiin, mahdollisiin ryöstöihin ja muihin onnettomuuksiin tulee varautua, mutta kuka sanoi, että kotimaassakaan olisit täysin turvassa?

Kaikki lähtee asenteesta

Aura Nousiainen on terävä ja persoonallinen nuori nainen, jolla asenteesta ei ole pulaa. Platinan valkoiset hiukset ovat laitettuna pystyyn ja piikeiksi, ja suurten aurinkolasien takaa paljastuu silmät, jotka tarkkailevat haastattelijaa uteliaina ja ystävällisinä. Asennetta on tarvittu, sillä matkailu on alkanut jo pienenä, isän ja äidin kanssa.

- Olen siis umpihelsinkiläinen ja tyytyväinen olooni kotikaupungissani, asunut koko ikäni keskikaupungin tuntumassa vanhempieni ainoana lapsena. Tykkään matkustuksesta kyllä, mutta mulle on tärkeää, että on koti, johon voi palata. Vanhemmat tekivät paljon lomamatkoja Aasiaan ja Etelä-Eurooppaan jo sillon, kun mä olin pieni. Kun rahat olivat tiukassa, suunniteltiin enemmän itse ja unohdettiin pakettimatkavaihtoehdot. Vanhempien kanssa matkatessa näki turvallisesti maailmaa semmoisessa iässä, jossa ei tiennyt mitä kulttuurishokki tarkoittaa.

Vaikka matkusteltu on monissa paikoissa vuosien aikana, ei koulu ole päässyt unohtumaan. Matkaillessaan Aura on saanut myös työkokemusta.

- Kävin kouluni Katajanokalla, Norssissa ja Ressussa, josta kirjoitin itseni ulos vuonna 2000. Vuonna 2001 alkoi opinnot maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa, jotka on juuri päättymässä. Erikoistuin ympäristömikrobiologiaan ja kasvipatologiaan. Olin kesän 2006-2007 Brisbanessa Australiassa (siis kesä on siellä syyskuu-maaliskuu) töissä CILR:ssa Queenslandin yliopiston tiloissa, tein biokemiallista ja geneettistä määritystä hernekasveille, Aura kertoo.

Vaikka tähänastinen historia, ulkomuoto ja asenne ehkä kertoisivat muuta, haaveilee Aura niistä ”tavallisista”, hienoista asioista, joihin me kaikki pienissä mielissämme pyrimme.

- Haastaava ura, perhe, ystäviä, mökki meren rannalla ovat haaveitani.
Tahtoisin sivistää itseäni ja tulla maailman viisaimmaksi ihmiseksi sekä
jatkaa matkustelua jossain muodossa elämäntilanteiden muutoksista huolimatta.

Kyky lähteä tuntemattomaan

Matkailun aloittaminen nuorena sai aikaan sen, ettei tuosta matkailukärpäsen puremasta toivuttu lainkaan. Ilman vanhempia tehtyjen matkojen alku oli Euroopassa.

- Ensimmäinen reissu suuntautui, niin kuin varmaan monella backpackerilla, ihan tähän kotinurkille, Eurooppaan, ollessani 17-vuotias. Itse en juuri suunnitellut retkeä. Meitä oli kolme tyttöä, joista kaksi muuta sanoi, että mennään tänne ja tuonne, minä vaan nyökyttelin ja hymyilin ja olin
tyytyväinen kaikkeen, kunhan vaan mentiin, Aura kertoo nostalginen virne kasvoillaan ja täsmentää:

- Euroopasta on hyvä aloittaa, useimmat ihmiset puhuvat englantia, infrastruktuuri on hyvä, hygieniataso erinomainen ja turvallisuustilannekin ihan hyvä, jos vaan pitää järjen kädessä.

Eurooppa ei kuitenkaan pitkään riittänyt Auralle itsenäisesti tehtyjen matkojen pelikentäksi. Ihan pienenä, ennen mitään matkoja oli kartat seinillä viehättäneet neitokaista siihen malliin, että veri veti kauemmas.

- Varmaan semmoinen kyky lähteä tuntemattomaan on niiden vanhempien kanssa tehtyjen Aasian matkojen perua. Tykkään kartoista. Pentuna jo katselin maailmankarttoja huoneeni seinällä, kuvitellen minkälaista eri paikoissa olisi. Kipinä kauemmaksi lähtemisestä sai alkunsa, kun Euroopan reissulla kaverini kanssa juteltiin Kööpenhaminan-junassa jossain päin Saksaa hysteerisen koti-ikävän puuskassa, että seuraavaksi mennään junalla Kiinaan! Aura naureskelee kertoen:

- Kaverille tuli muuta, mutta minä kasasin uuden joukkion ja Kiinan-juna lähti muutamaa vuotta myöhemmin. Siitä alkoi Aasian reissaaminen reppu selässä, josta en vieläkään ole aivan täysin toipunut.

Vapautta, hedonismia ja sosiaalisuutta

Vapauden kaipuu on ajanut Auran reissailemaan. Kuitenkin väittämä siitä, että backpackerit kokisivat paremmin paikallisten todellisuuden, saa neidin miettimään.

- Monet ensimmäisillä reissuillaan olevat backpackerit sanovat, että halvalla matkustaessa kykenee paremmin tutustumaan paikallisten elämään kuin loistohotelleissa. Se lienee osittain totta, mutta ainakin Aasiassa matkustaessa reppumatkaajat ovat aika kaukana vielä siitä todellisuudesta. Paikalliset ihmiset ei usein voi edes haaveilla vaan huvikseen matkustelusta. Johonkin vähän parempaan yöpaikkaan menee usein jonkun viikon palkka. Tien päällä tapaa erityisesti muita backpackereita, paikallinen elämänmeno ja paikalliset ihmiset jäävät tavallaan sen kuoren alle.

Elämä ei reissussa ole yksinäistä, eikä siitä puutu kokemuksia ja hedonismillekin löytyy paikkansa.

- Backpackerit ovat hedonisteja, päälimmäisenä tunteena minulla itselläni ainakin on vapaus; voi mennä minne tahtoo ja tehdä mitä haluaa. Eksoottisten paikkojen näkeminen on avartavaa, ja jo pelkkien maisemien vuoksi lähtisin koska tahansa liikkeelle. Pidän paikallisesta ruoasta ja backpacker-yhteisön tavasta välittää tietoa, tutustua, erota kaoottisen järjestäytyneellä ja huolettomalla tavalla, Aura tiivistää ja jatkaa heti perään:

- Tarkoituksena on nähdä kiehtovia paikkoja ja siinä sivussa kiinnostavia ihmisiä. Tahdon myös nähdä eri valtioita ja kulttuureja, historiallisia monumentteja ja käydä paikoissa, joiden nimet kutkuttavat mielikuvitusta. Oma reissaamiseni ei ole mitään rellestämistä, herään usein aikaisin, katselen paikallisia nähtävyyksiä, syön kuin ruhtinas ja ostan matkamuistoja. Itselläni alkaa viimeistään viikossa maa polttamaan jalkojen alla, useimmiten vaihdan kaupunkia kolmen-neljän päivän välein.

Liikkuminen hoidetaan reissussa mahdollisimman halvalla. Tavallisten bussin ja junan lisäksi Aura on taittanut matkaa myös jokilaivalla, jeepillä ja kuorma-autolla. Tästä herää kysymys, mitenkä Aura ottaa huomioon ympäristönkuormituksen matkaillessaan?

- Lentäminen kuluttaa valtavasti energiaa ja saattaa päästöt suoraan ilmakehään. Kun aika ei ole rajoitteena, kuljen mieluiten maateitse. Suomesta pääsee muuten yllättävän pitkälle ihan vaan raiteilla!

Matkalla eletään usein myös minimibudjetilla. Tästä johtuen eläminen tuottaa vain vähän roskaa. Kehitysmaissa kehittymätön infrastruktuuri tarkoittaa huonoa jätehuoltoa, joten pienikin roskaaminen vaikuttaa ympäristöön moninkertaisesti Suomeen verrattuna.

Ärhäkästä ruokamyrkytyksestä lahjusrahoihin

Maailmanmatkaajamme on tosiaan nähnyt maailmaa. Mitkä olisivat Auran top 3 -listan kärjessä? Entä mikä on ollut extremein matka ikinä?

- Top 3:ssa taitaa tällä olla Tiibet, Katmandu ja Vietnam. Extremein matka on vaikea päättää, mutta ehkä Mongolia… Ei kun Tiibetistä rajan ylitys Nepaliin, kun maa oli sotatilassa? Tai Kambodzha. En ole tehnyt mitään kovin extremeä, koska maailma on paha paikka ja tahdon pitää henkikultani ja terveyteni. Tosi extremeä olisi matkustaa vaikka Kirgisiassa ja Turkmenistanissa. Myös Bhutaniin pääsy on vähän kiven takana, mutta mahdollista kuitenkin. Kashmirissa on kanssa paljon kaikkea hienoa, mutta eihän sinnekään voi mennä, Aura mietiskelee otsa hiukan rypyssä.

Vaikeuksiakin on matkoilla ollut. Siinä on miestä ja naista koeteltu, kun vierailla mailla on joutunut taudin tai byrokratian kouriin.

- Mulla on ollut tosi hyvä tsägä, en ole oikein koskaan kipeä. Matkatoveri tosin sai korkean kuumeen Ulan Batorissa Mongoliassa, tämän jälkeen puolet meidän joukkiota sai ärhäkän ruokamyrkytyksen. Minulta on viety se Nintendon mikä-se-oli-käsikonsoli Tiibetissä ja muutama tunti meni kerran Vietnamin ja Kambodzhan rajalla, kun en tahtonut maksaa lahjusrahoja yhden typerän paperin takia.

Seuraavaksi Uudelle Mantereelle

Reissailukärpäsen purema ei ota parantuakseen, ja vaikka elämäntilanne onkin muuttumassa, Aura tahtoo silti reissuun.

- Valmistuminen ja töihinmeno meinaa sitä, että rahaa tulee enemmän, mutta aikaa reissuille on vähemmän, etenkin kun kesät tahtoisi viettää Suomessa mökkeillen. Takana on kuitenkin huimia reissuja, joita on kiva kiikkustuolissa muikistella. Jos tilaisuus tulee, lähden kyllä reissuun, mutta niin sanottu oikea elämä käy jo vähän päälle.

Minne Aura sitten tahtoisi vielä mennä?

- Monissa muissa paikoissa missä en ole käynyt on myös kukoistava backpacker-kulttuuri, etenkin Etelä-Amerikasta olen kuullut paljon hyvää. Siellä tahtoisin itsekin käydä, mutta Aasia vetää puoleensa. Haaveilen myös Yhdysvaltojen halki matkaamisesta. Saharan etelänpuoleinen Afrikka vetää paljon reppumatkaajia, samoin kuin eräät Pohjois-Afrikan valtiot.

Loppuun Aura tiivistää kokemuksensa ja asenteensa matkailusta.

- Tahtoisin ehkä sanoa sen, että kun kerron reissuistani, suurin osa ei-reissaavien kommenteista on tyyliin “Miten sä uskallat? Miten sä osaat? Miten sä voit noin vaan lähteä?”. Tällaista rinkan kanssa reissaamista pidetään jostain syystä tosi extremenä, vaikka matkan tekemiseen ei tosiaan vaadita paljon muuta kuin aikaa. Tietysti kaikki haaveen luksuksesta pitää jättää kotiin, ellei sitten pidä luksuksena omaa aikaa, omaa rauhaa ja omaa päätösvaltaa menemisistään ja tulemisistaan.

Ja tuossa neiti on asian ytimessä. Matkailu avartaa, olet vapaa tutustumaan ja tutkimaan maailmaa, rikastuttamaan mieltäsi ja sieluasi. Miksi pelätä ryöstetyksi tulemista tai ärhäkkää vatsatautia, kun sama voi tapahtua Suomessa. Rinkka selkään ja nenä kohti tuntematonta!