Kulkuri

Juhannuksina saaressa kalatkin olivat isompia.

Lapsuuden juhannukset olivat parhaita. Auto pakattiin hikikarpalot otsalla täyteen kampetta ja päällimmäiseksi heitettiin vielä äidin leipoma pullapitko. Matka hikisessä autossa sujui aina perinteisesti sisarusten kanssa tapellen hiki hatussa, mutta sittenpähän ei tarvinnut niin paljon riskata itse kekkereissä.

Suuntanamme on ollut niin kauan kuin muistan oman äippäni lapsuusmaisemat Kotkan saaristossa. Siellä meren äärellä lokkien kirkunan keskellä meillä oli paratiisi, pala luontoa, sitä ihan oikeaa vain meidän käytössämme (ja parin muun).

Marin matkassa oli siistiä

Eläinten ystävänä olin jo ensimmäisinä saari-jusseina haalinut itselleni ainakin yhden juhannusystävän. Jättiläismäisen kokoisen Mari-koiran, joka venaili laiturilla juhannusvieraita kuola suupielestä roikkuen. Kenen tuo otus oli, sitä en vieläkään tiedä, mutta messissä se heilui usean vuoden ajan.

Minulla ei ole juhannusmuistoja örvellyksestä, mikä tekee itsestäni varmaan harvinaisen lajin Suomessa. En nimittäin muista, että vanhempani tai sukulaiset olisivat kiskoneet viinaa saaressa mitenkään älyttömällä tahdilla. Toki mallasta meni, mutta ei mitenkään överisti varsinkaan meidän lasten nähden. Saaressa laulettiin, etenkin syötiin, ongittiin ja saunottiin, poltettiin kokkoa ja ihasteltiin merta. Kerran sain niin ison lahnan, että se oli uutinen koko saarella. Ja tuo ei sitten ollut kalajuttu.

Saarelta irtautuminen tuotti tuskaa

Perinteisesti juhannuspäivänä kiipesimme aina kallioille nauttimaan meriaamupalaa ihan konkreettisesti, ja vietettiinpä kerran mummin ja vaarin häitäkin saarella – kun he halusivat uudistaa vihkivalansa. Ja mikäs sen aidompaa, kuin tehdä se saaressa kukkaseppeleet päässä itikoita ympäriltä viuhtoen suvun keskellä.

Vietin saarella juhannukset viimeiseen asti, kunnes oli pakko irrottautua vanhemmista ja näyttää olevansa “itsenäinen nuori”. Tätä itsenäistymisen aikaa kesti se vuosi tai kaksi, jonka jälkeen mieli paloi halusta päästä takaisin saarelle nauttimaan taas elämäni juhannusta. Saari, tai oikeastaan niitä oli kaksi, jäävät muistoihini niinä ainoina oikeina juhannuksina.

Haluan kuitenkin pitää mielen avoimena myös tuleville, uusille jusseille. Juhannus on saanut merkityksen elämässäni silloin lapsena, minkä takia siihen kuuluvat kaikki mahdolliset perinteet saunoineen ja taikoineen. Ja rakkaat ihmiset tietenkin.