Jyväskylän tapahtumat



Ei tapahtumia...


Oletko mainostaja, tapahtumanjärjestäjä, opiskelija, valokuvaaja tai muuten vain hauskaa meininkiä ja fiksua kulttuurikanavaa etsivä tyyppi?

Otappa yhteyttä!

Puimurin juhannustaiat

Torstai 21. Kesäkuuta 2007

Perinteiset juhannustaiat lienevät kaikille pääpiirteissään tuttuja. Taikojen tekeminen on hauskaa vaihtelua syömä- ja juomapainotteisiin juhannusrutiineihin. Pienellä päivityksellä 2000-luvun kaupunkilainenkin pääsee nauttimaan tästä kansanperinteestä.

Ennen vanhaan taikoja suorittavat tytöt keräilivät kukkia sekä juoksentelivat ja kieriskelivät alasti milloin missäkin ja kurkistelivat kaivoihin. Taikojen tarkoituksena oli antaa neitsykäisille jotain vihjettä heidän elämänsä tarkoituksesta eli tulevasta sulhosta. Suurimman ilon taikavouhotuksesta saivat varmasti valkeassa yössä tirkistelleet miehet.

Yksi tunnetuimmista “neitsykäisille” suunnatuista taioista meni jotensakin näin: neidon tuli kerätä seitsemän erilaista kukkaa juhannusyönä ja sijoittaa kimppu tyynynsä alle. Ensimmäisen kukan keräämisestä lähtien koko operaatio tuli suorittaa sanaakaan sanomatta. Unessa sitten uljas ylkä ilmestyi neidon uneen.

Tasa-arvon nimissä Puimurin versioissa puolison etsintään huolitaan myös miehet. Puimurin taiat eivät edellytä vaatteiden riisumista mutteivät sitä toki kielläkään. Poliisilla voi tietysti olla sanansa sanottavana alastomuuden suhteen, joten viuhahtelu tapahtukoon kansalaisten omalla vastuulla.

Puhumattomuuteenkaan Puimuri ei halua lukijoitaan kumppaninhaussa kannustaa, ellei sitten kyseisen henkilön itseluottamus oman ruumiinkielen osalta ole erityisen vahva tai kokemukset aiemmista verbaalisista lähestymisyrityksistään pelkästään negatiivisia.

Mökillä tai festareilla juhannustaan viettävälle seitsemän erilaisen makkarapaketin tai pullonkorkin löytäminen ei tuottane vaikeuksia. Myös ehkäisyvälinekääreitä löytynee helposti, niihin tuskin kukaan on kuitenkaan halukas tarttumaan. Kun nämä valikoidut esineet toimittaa asianmukaiselle jäteastialle, saattaa hyvällä tuurilla astialta (ellei peräti astiasta) löytää tulevan puolisonsa.

Äärimmäisyyksistä pitävät voivat hakeutua puoliltaöin veden äärelle ja antaa juhannuslaineiden kantaa näkösälle seitsemän hukkunutta. Puolisonmetsästyksen kannalta tämä on kuitenkin kovin epäsuotuisaa, monet pitävät taikaa myös aivan liian helppona toteuttaa.

Kaupungissa juhannusjuhliaan viettäville Puimuri tarjoaa todellisen haasteen. Seitsemän avoinna olevan ravintolan löytäjälle luvassa on onnea ja autuutta loppuelämäksi. Kumppanin löytäminen edellyttää kuitenkin myös seitsemän ihmisen löytämistä. Jos haasteen haluaa asettaa vielä astetta vaikeammaksi, voi etsinnän rajoittaa seitsemään selväpäiseen ihmiseen. Tässä tapauksessa mahdollisuudet ovat lähes olemattomat, mutta muihin taikoihin verrattuna todennäköisyys potentiaalisen puolison löytämiseen huimasti suurempi.

Kaikille juhannustaan viettäville Puimuri lahjoittaa seitsemän juhannustoivotusta tyynyn alle sijoitettavaksi. Nähköön jokainen unta unelmiensa Puimurista!

Teksti: Emmi Kallio

Kommentoi juttua

Kommentit RSS-syötteenä

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.