Kulkuri

Kevät on ihana, suorastaan suloinen. Kukapa ei olisi jo tullut kevätauringon viettelemäksi? Se supattelee korvaan, lupailee, valtaa huomaamatta ajatukset ja saa haluamaan lisää. Kevät on kuitenkin juuri niitä tyyppejä, jotka niin sanotusti antavat ymmärtää, mutta eivät ymmärrä antaa.

Tarina on tuttu, mutta toistuu joka vuosi. Ilmeisesti talven turruttamat mielemme ovat poikkeuksellisen alttiita pienillekin houkutuksille. Sitkeimmät kyllä jaksavat pitää yllä vastarintaa ja sinnittelevät toppatakeissaan reilusti plusasteisten päivien puolelle.

Suurin osa vaihtaa kuitenkin välittömästi kevään ensi vilauksen nähtyään kevyempään varustukseen. Epätoivoisesti aurinkoon hakeutuvat vartalot ja hanskattomat, toisistaan suojaa hakevat olmimaiset sormet ovat surullista katsottavaa huutavan punaisista korvista puhumattakaan. Tässä vaiheessahan kaikki ovat kastelleet jalkansa sulamisvesissä ja sohjossa jo lukemattomia kertoja. Paitsi ne viisaat - tosin jalkahikiset - ihmiset, jotka turvautuvat kumisaappaisiin.

Koirankakoista lienee tässä vaiheessa enää turha sanoa mitään. Paitsi että seuraavan kerran, kun näette ihmisen, joka ei kerää lemmikkinsä jätöksiä, vaan jättää ne keskelle kävelytietä, seuratkaa häntä ja paskantakaa hänen kotiovellensa.

Mutta entä se katupöly? Kenen ovelle pitäisi paskoa, kun pöly täyttää keuhkot, salpaa hengityksen, saa silmät verestämään ja vuotamaan, nenän tukkoiseksi, äänen käheäksi, ihon punoittamaan ja kurkun tuskaisen kipeäksi? Tilanteen innoittamana voikin ryhtyä leikkimään arvuutuusleikkiä nimeltänsä “Onko minulla flunssa vai tulinko juuri ulkoa?”.

Oma ihanuutensa piilee tietysti takatalvessa. Yleensähän myöhäiset hiutaleet näyttävät yhtä hämmentyneiltä ja väärään aikaan ja paikkaan joutuneilta kuin ihmiset, joiden päälle ne satavat. Elleivät ne sitten saavu salakavalasti yön aikana, kuten niillä aika usein on tapana tehdä.

Tuskin kukaan voi kiistää, etteikö takatalven saapuessa olisi jo ehtinyt kantaa kaikkia vähänkin talvesta muistuttavia pukineita vintille kesälepoon. Sekin on sinänsä kumma juttu, sillä ainahan se takatalvi tulee.

Olemmeko me muka niin parantumattomia optimisteja, että kuvittelemme juuri tämän kevään olevan se poikkeuksellisen sujuva, ellei suorastaan iloinen liukumäki suoraan kesän syliin? Herätkää, ihmiset! Niin ei koskaan tapahdu! Kenties olemme vain hiukan tyhmiä tai ehkä katupöly tunkeutuu aivoihimme ja aiheuttaa siellä jonkin asteisia katkoksia.

Oli miten oli, yhtäkkiä huomaamme tarpovamme puolimetrisessä hangessa upouusissa, liukaspohjaisissa avokkaissamme (kaupan alalla on muuten ilmeisen selvästi kevään kanssa jonkin sortin sopimus, johon ovat kytköksissä niin sielumme kuin lompakkommekin).

Jos kenkäparat toipuvat vielä tästä järkytyksestä, voi uusi kierros vesiloskamössöä olla niille jo liikaa. Voi vain toivoa, että säähän sopimaton pukeutuminen aiheuttaa keuhkotaudin, jota voi potea sopivasti märkien kelien yli. Kevätauringon kuivatessa kadut on sopiva aika toipua taudista ja lähteä ulos nauttimaan - katupölystä.