Kulkuri

Eduskuntavaalit olivat yllätykselliset. Harva olisi odottanut oikeiston näin suurta voittoa vasemmiston kustannuksella. Yhtä harva olisi uskonut, että eduskunnan keski-ikä nousee näin paljon ja että uudet kansanedustajat ansaitsevat keskimäärin neljä kertaa enemmän kuin keskiarvopalkansaaja.

Uusi eduskunta kannattaa entistä enemmän ”kukin on oman onnensa seppä” -ajattelua. Se koostuu maailmaa kapeakatseisesti hahmottavista, varakkaista, keski-ikäisistä ihmisistä. Eli juuri niistä ihmisistä, joille globalisaatio tarkoittaa tyypillisesti verokilpailua ja työnantajien ylivaltaa, ei suinkaan yhteistä globaalia päätöksentekoa ja politiikkaa. Ihmisistä, joiden ajatuksissa talous on hallitsija, jota ihmiset pakotetaan palvelemaan.

Oikeiston voitto ei ole ihme. Suomalaiset kannattavat entistä enemmän kovia arvoja ja yksilöllisyyttä. Jälkimmäinen ei tarkoita sitä, että egoismi, eli oman edun tavoittelu ja itsekeskeisyys, olisi lisääntynyt. Tämä on näkynyt vain poliittisissa asenteissa: sosiaalisista turvaverkkoja ja sosiaaliturvaa on haluttu heikentää.

Toisaalta tilanne on hyvin ristiriitainen. Ihmiset kokevat työelämän entistä raskaammaksi ja vähemmän hyvinvointia tuottavaksi, mutta tekevät silti entistä uskollisemmin töitä. Ihmiset elävät entistä epävarmemmissa olosuhteissa, mutta uskovat silti kokevansa vähemmän epävarmuutta. Veronalennusten puolesta puhuvaa porvaristoa kannatetaan, vaikka ihmiset haluaisivat nostaa veroja palveluiden parantamiseksi. Viisi kuudesta kannattaa hyvinvointivaltiota, mutta 1990-luvulta lähtien sitä on heikennetty milloin talouteen, milloin johtamismenetelmiin vedoten.

Tämän voi tulkita niin, että ihmiset elävät entistä huonompaa elämää, mutta eivät halua kokea olevansa ainoita, jotka elävät sitä. Tehkäämme siis julmempi yhteiskunta. (Kutsutaan sitä silti hyvinvointiyhteiskunnaksi, etteivät herkimmät suuttuisi.)

Lopputuloksena on maailma, jossa hyötyjiä ovat ainoastaan kaikki yli kymmenen tuhannen kuukausituloille pääsevät henkilöt, joilla ei ole velkaa. Kun korot ensi vuosikymmenellä kaksinkertaistuvat, valtaosa suomalaisista kotitalouksista menee konkurssiin. Tuolloin ratkaistaan valtion todelliset kasvot: uhrataanko keskiluokka vai ei.

Sitä ennen erilaisten poliittisten ryhmittymien eroja on mahdotonta havaita. Hyvinvointivaltion rakenteet ovat tiukassa. Pelkästään työeläkejärjestelmämme yksinkertaisesti vaatii korkeaa työllisyyttä ja korkeita palkkoja seuraavien vuosikymmenten ajaksi. Valtion budjettikulttuuri on jo tehostettu niin tiukalle, ettei mihinkään tarpeelliseen ja uuteen voi panostaa.

Hallitusohjelmat on käytännössä jo kirjoitettu ministeriöissä kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Niin tälläkin kertaa. Oikeiston valtaannousu ei muuta politiikkaa miksikään, vaikka niin vaaditaankin. Karsimisen ja tehostamisen politiikka jatkuu.

Mutta mitä on tapahtunut vasemmistolle? Näissä vaaleissa vasemmistolla oli selkeä ohjelma. Tarkoitus oli jatkaa kilpailukykypolitiikkaa, mutta tehdä siitä samalla demokraattista ja inhimillistä. Tämä ei ilmeisesti riittänyt äänestäjille. Kaikki jauhavat samaa kilpailumyllyä, mutta oikeisto antoi paremmat rahalliset lupaukset. Siispä oikeisto valtaan.

Vasemmisto tarvitsee uusia ajatuksia ja kasvoja. Tämä ei kuitenkaan ole helppoa. Jo omassa nuorisossa olisi muutosvoimaa, muttei tarpeeksi kannatusta. Mikä tärkeintä, ”vasemmistolaista vaihtoehtoa” ei ole luvassa, jos katsotaan valtioiden rajojen sisäpuolelle. Vasemmiston kannattaisi katsoa aina globaalille tasolle, jossa kaikki polttavimmat poliittiset kysymykset sijaitsevat.

Verokilpailun lopettaminen, rahoitusmarkkinoiden epävakauden vähentäminen, talousrikollisuuden torjunta ja kansainvälinen aseistariisunta ovat asioita, joihin oikeisto ei halua tarttua, vaan korkeintaan vastustaa passiivisesti. Näiltä kentiltä voidaan helposti kehittää ohjelmia, jotka ihmiset kokevat tärkeiksi.

Eri asia onkin se, ymmärtävätkö ihmiset omaa parastaan. Vasemmiston pitäisi ensin osoittaa ihmisille, ettei heidän tarvitse tehdä maailmasta julmempaa, elleivät he sitä oikeasti halua.

Suomalaisen median tulee hävetä toimintaansa.Harmi kyllä vaalikeskusteluja ei käydä koko maapallon tulevaisuuden kannalta tärkeimmistä asioista, vaan media ajaa yhdentekevät kansalliset teemat vaalikysymyksiksi ja tekevät keskustelusta pelkkää latteuksien edestakaisin kelaamista. Suomalaisen median tulee hävetä toimintaansa.

Onneksi korkeatasoinen, mutta hyvin kansalaisvetoinen media nousee koko ajan. Toivottavasti Puimurista tulee ylpeä esimerkki tästä.

Kolumnin on kirjoittanut Puimurissa vieraileva kynäniekka Ville-Pekka Sorsa. Sorsa on Yhteiskuntatieteiden maisteri ja hän työskentelee tällä hetkellä assistenttina Jyväskylän Yliopistolla.